Ruhtinas Sangahyandion seisoi pelkoa tuntematta Gobel Mírlondin yläpuolella olevalla kallioisella niemekkeellä ja katseli allaan avautuvaa näytelmää. Gondorin suuret sotalaivat olivat tulleet, purjehtineet tuulispäänä yötä myöten Harondorin rannikkoa etelään käydäkseen tuhoisaan hyökkäykseen valaliittolaisten kimppuun. Umbarin purret makasivat redillä purjeet laskostettuina, kuin avuttomat valaat.
"He tulivat aiemmin kuin oletin."
Sotilaallisen tarkasti järjestetyt häät olivat muuttuneet sekasortoiseksi kaaokseksi. Ylimyksiä ja heidän vaimojaan, asemiehiä ja palvelijoita säntäili sinne tänne, suurin osa ponnisteli vaunuilleen ja kantotuoleilleen, alas kiemurtelevaa polkua joka vei Gobel Mírlondin satamaan, tarkoituksenaan ehtiä alta pois ennen kuninkaallisen laivaston saapumista.
"Luulitteko että ilmoitin pikkuserkulleni Tarondorille häistäni pelkkää julkeuttani? Rauhoittukaa, hyvät ihmiset, käykää takaisin paikallenne. Tämä päivä on jo nähnyt kuninkaiden korkeiden sukulinjojen uuden yhdistymisen; se tulee vielä näkemään Gondorin laivaston lopullisen tuhon. Kaikki etenee minun suunnitelmieni mukaan. Nuo laivat jotka näette avuttomina ahtautuneena Mirazinsalmeen on vain pieni osa Umbarin koko laivastomahdista..."
Sangahyandionin mylvi keuhkojensa koko voimin huutaakseen vastoin voimakasta länsituulta, joka toi salmesta palavan tervan ja savun hajua.
"Päävoimamme odottavat Punaisten Kallioiden luona... valmiina sulkemaan kuninkaallisen laivaston pakotien. Odottakaapa vain!"
Ruhtinas pyyhki hikeä helmiäiskoristellun viittansa liepeeseen. Hän oli jännittynyt, suorastaan tärisi, seuratessaan majesteetillista voimainkoetusta joka oli alkanut voimakkaiden vuorovetten ja virtausten hallitsemassa Harnen-virran suistossa. Sangahyandionin omat sotakaleerit olivat jo syöksähtäneet esille piilopaikoistaan saarten ja niemekkeiden takaa. Hän oli haastanut kuninkaan paikalle henkilökohtaisella loukkauksella ja saanut tämän purjehtimaan suoraan hänelle viritettyyn ansaan. Häävieraita kuljettaneet Umbarin komeat täystakiloidut purjelaivat olivat syötti. Hän oli tottunut ajattelemaan kaiken sotilaallisesti; ei ollut sattumaa että hääpaikaksi oli valittu korkea jyrkänne jolta ruhtinas saattoi helposti johtaa ja seurata taistelua - ruhtinas ja hänen lähimmät arvovieraansa, mukaanluettuna neljä Umbarin oligarkkia.
Suurin osa muista häävieraista oli jo hyvää vauhtia matkalla alaspäin. Elanor kiirehti hameitaan nostellen ja pientä poikaansa perässään raahaten siihen suuntaan, jossa oli nähnyt kapteeni Ormondin turbaanipäisen laskaarimiehistön viimeksi oleskelevan. Synkkämielistä kapteenia meritaistelun alkaminen näytti suuresti elähdyttäneen. "Nyt sinulla on mahdollisuus todistaa taitosi. Vie meidät turvaan - niin nopeasti kuin voit. Tätä varten sinut palkattiin", Elanor kivahti. Hänen veljensä Mordulin harppoi hänen takanaan harmistuneena asemiehineen. "Tätä tietä, herrat ja rouvat. Vien teidät ylävirtaan, emiraatteihin - sinne Gondorin pitkä koura ei yllä", Ormond vastasi. Seurue katosi sekasorron keskelle. Lapset itkivät, naiset voihkivat, miehet karjuivat ja huusivat käskyjä. Ylhäällä kalliolla Sangahyandion pyysi anteeksi tuoreelta vaimoltaan ja poistui yläteltalle antamaan ohjeita siellä odottaville läheteille.
Hîril Miranda Aranel, vasta leivottu Harondorin ruhtinatar, Gobel Mírlondin valtiatar ja Sangahyandionin puoliso, jäi kielekkeelle sekavin tuntein seuraamaan merellistä kauhunäytelmää. Liehuvista kultakirjailluista lipuista saattoi tunnistaa nimeltä monta Pelargirin suurinta laivaa. Hän tunsi pienen piston sydämessään ajatellessaan satojen pelargirilaisnuorten pian hukkuvan Harnenin aaltoihin. Kuninkaallinen laivasto aikoi varmasti myydä nahkaansa kalliilla.
Siellä olivat Turwén ja Telcontar, jättimäiset karakit joista jälkimmäisen mastoon hän muisti Falco Huimapään vetäneen kerran onnettoman vedon tuloksena naisten alushameen. Siellä olivat mahtavat kolmesataa-airoiset galeassit Vórima, Vairë, Yavanna ja Tintallë, joiden katapultit huusivat jo hakkaavaa lauluaan ja joiden moninkertainen rummunpärinä kulkeutui tuulen mukana kuminana Gobel Mírlondin jyrkänteille. Hän erotti takiloiden muodosta karakkilaivat Alcarinquë, Borgil, Morwiniyon, Valacirca ja vielä rujon Remmirathin, jonka kajuutassa hän oli osallistunut illallisille kolme vuotta aikaisemmin. Linhiristä olivat tulleet galeassit Valaróma, Coranar, Silmerossë, Elemmírë, Falmar ja Olofantur, mutta ne olivat vielä liian kaukana, suojaamassa pieniä karaveleja ja koggeja jotka ponnistelivat kaikin voimin vasten virtaa. Ne olivat kuninkaan vuokraamia sekalaisia kauppalaivoja, haalittu kasaan kaikista Gondorin viidestä satamasta, kuljettaen maihinnousujoukkoja.
Kuninkaan laivat olivat tulleet aiemmin kuin piti, peräti vuorokauden etuajassa Sangahyandionin ja suuramiraali Angamaitën laskelmiin nähden. Umbarin päälaivasto oli vielä liian kaukana. Se ei ollut todennäköisesti vielä edes tietoinen kuninkaan saapumisesta. Sangahyandionin rohkeat kaleerit häiritsivät gondorilaisten etenemistä, mutta hentorakenteisista dromoneista ei ollut apua suuria karakkeja vastaan. Kirottu länsituuli! Sangahyandion heitti viittansa mäkeen ja juoksi itse vuorenhuipulle vievälle polulle. Siellä, ylimmällä kalliolla odotti viisimetrinen öljyllä valeltu kokko sytyttämistään. Laivaston oli saatava tieto... muuten he olisivat hukassa.
Useimmat vieraat olivat jo kadonneet hääkentältä leiriin tai kapealle paluutielle. Vain lähimmät sukulaiset ja ne jotka olivat tienneet juonesta etukäteen, odottivat hääpaviljongin luona ja seurasivat taistelun etenemistä. Miranda seisoi aivan kielekkeen partaalla katsellen tuhoa. Gobel Mírlondin satamaa puolustava kaksisataajalkainen galeassi sai täysosuman kannelleen useasta heittimestä ja helmahti liekkimereksi. Sangahyandionin kaleerit tekivät itsemurhaiskuja aallokossa ripein aironvedoin gondorilaisia karakkeja vastaan. Miten rohkeita noiden miesten täytyi olla! Kaleereita kaatui, purjeita repesi, sinne tänne putoili harhautuneita katapulttien ammuksia. Miranda seurasi, kuinka monta purjealusta oli päässyt irtautumaan satama-altaasta. Hän näki isigiriläisten karavelien palavan liekeissä ja haradilaisten paksumahaisten kuljetuslaivojen miehistöjen säntäilevän edes takaisin pieninä mustina pisteinä kaukana alapuolellaan. Vain yksi pieni holkki onnistui irrottautumaan palavien laivojen välistä ja katoamaan ulapalle saamatta yhtäkään osumaa.
Gondorilaiset olivat lähellä, rannikolle jätettyjen heittokoneiden ampumaetäisyydellä. Niillä ei ollut puutetta suurista kivenlohkareista eikä númenorilaisesta tulesta. Yksi Pelargirin suurista laivoista, kolmimastoinen Ambaróna sai osuman yläkannelle. Sen isomasto katkesi ja kaatui rymisten mereen. Maston mukana katosi laivan takila... miehet eivät saaneet hakattua köysiä poikki tarpeeksi nopeasti. Ambaróna kallistui ja katosi kuohuviin aaltoihin vieden vetiseen hautaan neljäsataa pelargirilaista. Vasta silloin Miranda huomasi opettajansa Morëinionin seisovan vain muutaman metrin päässä hänen takanaan, paviljongin varjossa. Nainen kohensi tiedostamatta ryhtiään ja käänsi katseensa nopeasti takaisin merelle.
Lyhyen hiljaisuuden jälkeen, takaa kuului vakava ja syvä ääni: "Kumpikaan heistä ei kuole täällä, Gobel Mírlondissa."
Miranda vilkaisi uudelleen taakseen. Morëinion oli ottanut pari askelta eteenpäin, niin että aurinko osui hänen ahavoituneille ja arpisille kasvoilleen. Leveälierinen hattu varjosti sokeaa silmää. Kumpikaan ei voinut irroittaa silmiään horisontissa käydystä tuimasta taistelusta. Nyt oli ilmeisesti murtunut Ellairën mesaani... ei, se onkin lippueamiraali Ercamir Sernin oma laiva Arfanturion. Umbarilaiset dromonit puikkelehtivat isompiensa välissä kuin pienet piraijat. Umbarin soutajien uskalius oli todellakin päätähuimaavaa. Nuolista ja ammuksista välittämättä ne luovivat puskureineen aivan lähietäisyydelle päästäkseen käyttämään varsinaista ja pelottavinta asettaan, pronssista liekinheitintään. Ne saattoivat menettää kolmekin kaleeria jokaista gondorilaista kohti, mutta siltikin se oli Umbarille kannattava kauppa.
"Heren näkyy omaavan paljon tietoa, jolla meitä muita ei ole siunattu."
"Tietoa kenties, vaan ei viisautta. Halusin pyytää anteeksi ennenkuin lähden", Morëinion vastasi seuraten samalla silmillään ulapalla ajelehtivaa palavaa haradilaista shebekkiä.
"Teillä ei toki ole mitään anteeksi pyydettävää."
"Älkää. Tuotin teille tuskaa jota ette ansaitse. Minulla ei ollut oikeutta, eikä minun olisi koskaan pitänyt tulla tänne."
Miranda painoi silmänsä alas ja sanoi väsyneesti: "Olitte toki mitä lämpimimmin tervetullut. Myönnän, että toisissa olosuhteissa olisin toki toivonut roolinne olevan... toisenlainen."
Rantaa kohti ajautuva Arfanturion pelmahti soihduksi. Tarkoin silmin saattoi erottaa palavien gondorilaisten merimiesten hyppivän partaan yli mereen. "Näyttää ihan siltä kuin gondorilaiset yrittäisivät laskea joukkoja maihin", huudahti joku korkea-arvoisista häävieraista loitommalta. Merkinantajia ja tähystäjiä ilmaantui kalliolle - toki kunnioittavan välimatkan päähän morsiamesta. Miranda alkoi tähyilemään Sangahyandionin perään. Kesti tovin, ennen kuin hän huomasi aviomiehensä kiivenneen yksin korkeimmalle harjanteelle soihtu hampaissaan.
Morëinion huomasi Mirandan huolestuneen, viipyilevän katseen. "Hän tulee yhdistämään Gondorin ja Umbarin, tiedättehän." Mirandan silmissä leimahti. "Oletteko siis muuttanut mieltänne?"
"En."
Miranda kääntyi katsomaan Morëinionia suoraan silmiin. "Mikä
sitten on tarkoituksenne? Kuvittelitteko kenties, että onneni on minulle
tärkeämpi kuin yhdistynyt Gondor?"
"Tiedän mikä meille on tärkeämpää. Se on kuitenkin nyt merkityksetöntä. Te teitte valintanne, ja kunnioitan sitä."
Molemmat seurasivat nyt Sangahyandionia, joka kipusi suunnattoman jyrkkää rinnettä kaksin käsin. Jalokivet hänen kulmillaan säkenöivät etelän auringon kirkkaassa valossa. "Se on totta", huusi toinen ääni paviljongista tuulen yli, "gondorilaiset laskevat joukkoja maihin. He yrittävät vallata kaupungin rynnäköllä! Ankkurissa olevat laivat ovat vaarassa joutua poltetuiksi tai kaapatuiksi. Missä kaikki lähetit ovat?"
Mirandan äänessä oli nyt hillittyä kylmyyttä. "Te
kunnioitatte valintaani? Suunnattomat pahoitteluni, ettei se ollut teille mieluinen!"
"Se oli teidän valintanne. Se oli Ruhtinattaren valinta. Maailma on erilainen nyt, se oli vahva valinta."
"Mutta te ette sitä hyväksy."
Gondorin sotatorvet pauhasivat rannikolla. Maihin, maihin! ne soivat. Merisotilaat kahlasivat vyötäisiään myöten tyrskyävässä kallioisessa meressä, kukin innokkaana olemaan ensimmäinen.
"Kuka minä olen neuvomaan teitä? Te valitsitte vaikean polun, teidän valintanne.. Minun on mahdoton kuvailla teille kuinka suureen ylpeyteen annatte aihetta."
"Ylpeyteen! Miksi te piinaatte minua näin?" Miranda huusi silmät kyynelissä. "Te joko siunaatte liittoni tai sitten ette. Luulin mielipiteenne jo käyneen selväksi."
"Jos siunaustani pyydetään, siunaan teidän valintanne. Oli se mikä tahansa. Koska tahansa, kaikessa."
Miranda mykistyi ja käänsi katseensa pois. Ylhäällä, rinnettä laivan keulan lailla halkovan kielekkeen huipulla Sangahyandion heilutti raivokkaasti kultahopeista lippuaan. Viisimetrinen kokko oli ottanut tulta, ja roihusi nyt suunnattomana soihtuna.
"Ja siunauksenne vuoksi tulitte tänne kertomaan, että liittoni tuo minulle onnettomuutta?", Miranda kuiskasi hiljaa. "Että jos valani olisivat vielä teidän, estäisitte sen, mikä on säädetty?"
Samalla Miranda tunsi enonsa amiraali Eädurin käskevän baritonin:
"Hîril nin, oletteko aivan varmasti turvassa tässä
jyrkänteellä? Gondor kuuluu laskeneen joukkoja maihin". Välittämättä
Eädurin huudoista hän jatkoi varmemmin: "Tietäkää,
että valani on sidottu teihin varjoa syvemmin sitein. Viime yönä
olen sen pettänyt, ja nyt te sanotte siunaavanne petturuuteni. Kysyn uudestaan
miksi piinaatte minua näin?" Ennen kuin Morëinion ehti vastata,
Eädur toisti vaatimuksensa: "Rouvani, pyydän, ettekö haluaisi
jatkaa keskusteluanne taaempana, näen jousimiehiä tuolla alhaalla."
Ohittaen viimeisimmän, Morëinion jatkoi sanansa tarkasti punniten:
"Ette ole pettäneet mitään. Sydämestäni toivon,
nyt ja aina Dagor Dagorathiin saakka, että olisitte valinneet toisin
mutta niin ole. Teidän isänne.. Teki valinnan jota minulla ei ollut
rohkeutta tehdä, ja kaiken katkeruudesta huolimatta iloitsen että
teillä oli rohkeutta siinä missä minulla ei."
"Heren, en ymmärrä sydäntänne. Mitä minusta toivotte, ellette tätä?"
Vielä kerran Sangahyandionin väsyneet kaleerimiehet kävivät vastahyökkäykseen iskien rajusti kuninkaallisen laivaston kylkeen. Ylhäällä katselijoiden mielestä näytti siltä, että Gondorin vasen sivusta olisi murtautunut puolustajien läpi. Sen sijaan oikealla sankka musta savu esti täydellisesti näkyvyyden. Se oli kuitenkin selvää, että Gobel Mírlondista taisteltiin, rajustikin.
Moreinionin ääni kävi kovaksi ja tunteettomaksi. "Sillä
ei ole merkitystä, enää.. Tulin jättämään
hyvästit."
Miranda kääntyi äkkiä.
"Hyvästit?"
"Hyvästit. Ruhtinas Morëinion on kuollut."
"Älkää sanoko noin."
"Hah... Katsokaa minua! Jopa omat lapseni kavahtavat minua. Minä en kuulu enää tähän aikaan. Toiset jatkavat perintöäni."
"Minä en kaipaa teidän perintöänne."
"Te valitsitte toisin. Minä valitsin toisin. On jo liian myöhäistä."
"Miten minä saatoin valita? Te ette antaneet minulle vaihtoehtoja! Ja nyt kiellätte itsenne ja hylkäätte minut, rankaisette siitä ainoasta valinnasta, jonka saatoin tehdä!"
"Se ei ole rangaistus, vaan siunaus. Rauha teidän valinnallanne. Minä olen hylännyt Valarin käskyt, jopa teidän aviomiehenne näkee sen."
"Minä en hyväksy sellaista siunausta, joka johtaa hyvästeihin välillämme."
"Sangahyandion tulee tavoittelemaan Gondorin kruunua, ja hänen käsistään Gondor ja Umbar yhdistyvät yhden kruunun alla. Te valitsitte että hänen kätensä, ei Tarondorin, kautta Gondorin ja Umbarin välillä on oleva rauha."
"Mitä se teihin kuuluu? Miksi minun on määrä menettää teidät tämän tulevaisuuden kustannuksena?" Mutta Morëinion vain hymyili surumielisesti.
Miranda jatkoi kiivaammin: "Te ette vastaa yhteenkään kysymykseeni.
Jos todella aiotte sanoa hyvästi, olette edes selityksen velkaa."
"Te valitsitte. Kun rinnallanne on mies joka on kuin Sangahyandion, kukapa kieltäytyisi? Vaikeat ajat ovat vasta edessä. Minulla ei ole osuutta niihin."
"Entä, jos osuutenne, tukenne, olisi tärkeä minulle?"
"Minun neuvoni ovat vaarallisia ja vanhoja, minun lahjani haisevat kuolemalta eivätkä kuulu tähän aikaan."
"Te kuulutte minun aikaani. Isäni kautta, vereni ja valojeni kautta... Minne siis menette?"
"Minulla tehtävää", Morëinion vastasi pitkään harkiten. "Mutta, jos koskaan olette varma, kaiken sen uhalla mitä olen sanonut teille, että tarvitsette apuani ja olette varma.."
"Miten ja mistä tässä maailmassa voi olla varma? Joskus olisin ollut varma teidän tuestanne, siitä, että olette läsnä siinä tulevaisuudessa, joka nyt on ovella..."
"Sanoin jo että en teinä luottaisi tukeeni. Silti, lupaan.."
"...mitä?"
"Tämän." Kohottaen katseensa ja kätensä lahden
ylle, Morëinion kohottautui koko pituuteensa. Sanojaan huolellisesti painottaen
hän alkoi lausua tuulen yli: "Quettalman lasta, Eru Ilúvatar!
Kaikki mikä on minun antaa, on teitän. Kaiken mitä pyydätte
minulta, saatte. Suokoon ne joiden varjossa kuljen, ettei eläissänne
mikään saa minua pettämämään teitä."
"Älkää..." Miranda sopersi voimattomasti.
"Oiyámórenna mé-quetamartya íre queluvá tyardalma! Ainorontessë tirtassë lasta ar lma-vandá enyalaz, Varda Manwë!" Ja taivaanrannassa jylisi ukkonen. "Mutta harkitkaa mitä pyydätte."
"Entä, jos pyydän että jäätte..." Miranda sanoi hyvin hiljaa, melkein kuin itselleen.
"Toivon että ymmärrätte paremmin kuin pyytää sitä", Morëinion vastasi hymyillen.
"En ymmärrä, koska ette minua paremmin opetteneet, te tai isäni. Mutta luotan sanaanne."
"Suotta syyttää kasvatusta. Nuoret eivät koskaan kuuntele."
"Minä olen yrittänyt kuunnella teitä. Sille, etten ymmärrä, en mahda mitään." Sitten hän lisäsi, ivaten:
"...olenhan valitettavasi syntynyt naiseksi, ja ymmärrykseni on rajallista..."
Samaan aikaan Gondorin meriväki oli päässyt nousemaan Sangahyandionin lippulaivaan Hirilondëen ja sytyttänyt toisen galeassin tuleen. Vain Balanrûth oli Sangahyandionin suurista sotalaivoista irtautunut satamasta ja johtanut Umbarin voimien vetäytymistä. Mutta illan pimetessä uudet tulet olivat syttyneet salmen toiselle puolelle Harnenin suiston saarille. Se merkitsi, että Umbarin päälaivasto oli vihdoin saanut tiedon vihollisen saapumisesta. Gondorilaiset näkivät tulet myös ja epäilivät pahinta. Voiton hetkellä kuninkaan laivasta annettiin uusia lippumerkkejä. Gondorin laivat ryhmittäytyivät uudelleen ja lähtivät perääntymään ripeään tahtiin, tiiviissä muodostelmassa. Vallatut laivat ja ne gondorilaiset alukset jotka olivat tulleet purjehduskelvottomiksi, sytytettiin tuleen. Länsituulessa neljä galeassia ajautui matalikolle ja hylättiin. Sakea savu nousi tuulen mukana ylös kallioille ja teki meritaistelun seuraamisesta mahdotonta.
Morëinion näki hetkensä tulleen ja lausui juhlallisesti: "Teillä on aikaa. Te elätte pitkään, ja katsotte lastenne menevän ennen teitä. Tulette ymmärtämään niinkuin minä, mutta toivon että tyydytte vähempään." Ja näin sanottuaan hän astui taakse ja katosi usvaan. Miranda harkitsi vastaustaan pitkään. "Ymmärrys tuo tuskan. Silti valitsen sen ennemmin kuin harhan onnesta, jota ei ole." Eikä hän saanut edes lausettaan loppuun, kun hän näki jo Sangahyandionin ilmestyvän nousevan savun keskeltä kasvot nokisena, mutta silmät säkenöiden. Mirandan sydän tuntui kuristuvan rinnassa. Kyynelten läpi hän huusi Morëinionin perään:
"I Estel vinta ambarenna lómëo, ter fuini lantala, pella enyalië ar lúmë.
U-queta: Si utúlielwë mettanna. Hresta ninquë yáma, elyë ar inyë ata ómentuvalwë."
Sangahyandion harppoi paikalle. "Olisin voinut vaikka vannoa että näin varjon katoavat vasemmalle... Mutta katso: Man cenilyë eccaianna? Arta i Eär Isil néca amorta. He pakenevat - katso, he pakenevat... He yrittivät yllättää meidät, mutta me olimme vahvemmat..."
Haltiakieliset lainaukset:
Hîril = Rouva
Hîril nin = Minun rouvani
Heren = Herra, ruhtinas
Quettalman lasta, Eru Ilúvatar! = Hear my word, God All-Father!
I Estel vinta ambarenna lómëo, ter fuini lantala, pella enyalië ar lúmë = Hope fades into the world of night, through shadows falling out of memory and time.
U-queta: Si utúlielwë mettanna. Hresta ninquë yáma, elyë ar inyë ata ómentuvalwë. = Don't say we have come now to the end; white shores are calling, you and I will meet again.
Man cenilyë eccaianna? = What can you see in the horizon?