Miranda Aranel Mírlond

(1621 – )

Aranel Mírlond, Harnendorin suuriruhtinatar, oli bellakarilaiseen hallitsijasukuun syntynyt aatelisnainen, diplomaatti ja seikkailijatar. Hänen isänsä oli Mardruakin vallasta syösty kuningas Arzagar II ja äitinsä Serinde Lintoron-Caldûr, äidin puolelta Gondorin 25. kuninkaan Castamirin sukua.

Suuriruhtinattaresta sepitettyjen viihteellisten romaanien mukaan hän syntyi maanpaossa Lohduttomuuden saarella Felayan lahdella ja sai syntyessään nimen Miranda. Hänen tiedetään viettäneen vaiherikasta elämää Pelargirissa ja Umbarissa "neiti Sernestan" nimellä, seurustellen useiden aikansa suurmiesten kuten Moreinion Orchaldor-Eldalóten kanssa. Gondorissa Miranda tunnettiin parhaiten Moreinionin tilaustyönä valmistuneesta pelargirilaisen Túrelio Sindacollon iskelmästä "Etelämeren prinsessa" (1653) sekä Baralin na Ram Galenin suositusta aikalaisnäytelmästä "Miranda Aranel, Harondorin ruhtinatar" (1664), jossa hänen seikkailuitaan on tosin suuresti liioiteltu.

Miranda nai keväällä 1663 kaukaisen pikkuserkkunsa Sangahyandion Castamirionin, joka tavoitteli Gondorin kruunua. Viisitoistavuotisen sodan päätyttyä ja Sangahyandionin kaaduttua taistelussa Mirandasta tuli Harnendorin suuriruhtinaskuntana tunnetun puskurivaltion ainoa hallitsija nimellä Aranel Mírlond. Hän tasapainotteli taitavasti Umbarin ja Gondorin välillä, tunnustaen kuningas Tarondorin ylikuninkuuden ja jumalallisen oikeuden Uskollisten johtajana mutta ei hänen poliittista valtaansa Harnen-joella. Suuriruhtinattarena Aranel Mírlond oli erityisen kiinnostunut taloudesta ja sen kehittämisestä. Hän aloitti Gobel Mírlondin vuosittaiset viinimarkkinat ja antoi sekä rahansa että poliittisen painoarvonsa ruhtinas Mordulinin perustamalle Suur-Gondorin Kauppakomppanialle.

Aranel Mírlond vaikutti useita kertoja Gondorin sisäpolitiikkaan puolueettomana välittäjä. Umbarissa hän kultivoi suhteita Ardumirin ja Caldûrin oligarkkeihin.

Hänellä on yksi tytär ja perijä, Míriel Artanis Elestirne.